Usein kysyttyä

Mitä NoviCraft tarkoittaa?

Halusimme, että tuotteen nimen kautta tulevat esiin uuteen asiaan perehtyminen ja oppiminen kokeilun ja tekemisen kautta. Joku sattui samaan aikaan lueskelemaan latinan sanakirjaa, josta löytyi sana novi. Siitä löysimme kantasanan uuden oppimisen taidolle ja uuteen perehtymisen johdatukselle. Craft on sanana mukana jo pelin toteuttaneen LudoCraftinkin nimessä. Korostamme tekemistä ja taitojen hiomista niin, että samalla on mahdollisuus haastaa itsensä kokeilemaan ja oppimaan havainnoistaan. Näin syntyi NoviCraft nimeksi tuotteelle, jota on eri muodoissaan testattu ja kehitetty jo vuosia. Alussa oli vain utuinen unelma tiimivalmennuksen ja pelin yhdistämisestä. Nyt se on kirkastunut todeksi.


Mitä peli sisältää?

NoviCraft sisältää viisi ryhmätyöharjoitusta, jotka on laadittu siten, että tehtävien ratkaiseminen menestyksekkäästi vaatii kaikkien peliin osallistujien aktiivista osallistumista. Käsikirjoitus ja pelin tapahtumat on laadittu uusimpaan tiimiyhteistyön, johtamisen ja oppimisen tutkimustietoon perustuen. Peliä hyödyntävälle kouluttajalle on valmistettu erillinen käyttöohjepaketti. Se sisältää tietoja, joiden avulla NoviCraftia käyttävä kouluttaja voi maksimaalisesti hyödyntää pelin ominaisuuksia erilaisissa johtamis- ja tiimikoulutustilanteissa. Peliin liittyy kaksi pääroolia: pelinjohtaja ja pelaaja.


Mitä pelinjohtaja tekee, kuka hän on?

Pelinjohtajalla tarkoitetaan henkilöä, useimmiten konsulttia tai kouluttajaa, joka osallistuu peliin havainnoijan roolissa. Pelinjohtaja kutsuu pelaajat koolle, valitsee heille sopivat pelitehtävät ja seuraa peliä omalta tietokoneeltaan. Hän ei siis ole pelitilanteessa osallisena vaan tarkkailee ja analysoi henkilöiden toimimista sekä ryhmää. Hän saa tietokoneelleen näkymän peliympäristöstä ja pelaajista, ja voi säädellä pelin kulkua hallintovalikon avulla. Jokaista pelaajaa kohden tarvitaan yksi tietokone. Pelinjohtajalla on oma tietokone, jolta hän seuraa pelin kulkua. Pelinjohtaja voi siis liikkua peliympäristössä näkymättä pelaajille. Pelinjohtaja myös kuulee kaikki pelaajien keskustelut ja voi antaa näille neuvoja ja ohjeita puhumalla tai lähettämällä tekstipohjaisia viestejä pelaajien näytöille. Raportti tarjoaa pelinjohtajalle tilastotietoa pelin kulusta ja tiimin jäsenten käyttäytymisestä tehtävänratkaisutilanteissa. Tilastotietoja voidaan käyttää aineistona ja muistin apuna pelin purkutilanteessa, jossa kouluttaja analysoi tiimin ja sen jäsenten työskentelyä pelissä.


Mitä pelaajat tekevät, keitä he ovat?

Pelaajat voivat olla tietyn työyhteisön tai tiimin jäseniä tai kokonaan vieraita toisilleen riippuen pelisession tarkoituksesta. Osallistujia voi samalla kertaa olla 3-7. Jokainen pelaaja luo itselleen ympäristöön itseään edustavan hahmon, jolla pelissä liikutaan tehtävästä toiseen. Jokainen osallistuja saa itse määritellä pelihahmolleen sukupuolen, etniset ominaisuudet ja muun ulkonäön. Pelin tarkoituksena on, että pelaajat muodostavat työtiimin, joka ratkaisee pelin tehtäviä. Pelaajat voivat valita keskuudestaan johtajan vetämään tiimiä pelin ajaksi tai toimia tasavertaisena tiiminä tietoa jakaen ja toisiaan ohjeistaen. Peli voidaan pelata fyysisesti samassa tilassa, jolloin keskustelu tapahtuu kasvokkain. Verkon kautta pelattaessa osallistujat voivat luonnollisesti olla missä päin maailmaa tahansa.


Mistä voin ostaa pelin?

Peliä voit ostaa meiltä – ota yhteyttä.

NoviCraftia ei myydä kaupoissa perinteisten tietokonepelien tapaan, vaan peliä voi ostaa palveluna suoraan TeamingStreamilta. Me toimitamme sinulle määräaikaisen client-ohjelman tunnuksineen. Varattuasi peliajan ja saatuasi tunnukset voit ottaa yhteyden peliserveriimme. Peliohjelman mukana asiakas saa tukimateriaalia pelin purkua ja konsultointia varten. Tarjonnassamme on myös erilaisia räätälöitäviä tuotepaketteja pelin ympärille. Meiltä asiakas voi tilata myös kokonaispalveluja, jotka sisältävät peliohjelman lisäksi konsultaatiota asiakkaan toivomien teemojen mukaan. Konsultaatio voidaan toteuttaa joko etäyhteydellä tai kasvokkain tapahtuvana valmennuksena. Pelin kieleksi on valittavissa suomi ja englanti.

Myynnin ja tuotteistuksen yhteyshenkilönä toimii kehitysjohtaja Tomi Väisänen 050-4073787, tomi.vaisanen@teamingstream.com


Mitä välineitä tarvitsen pelaamiseen?

NoviCraftin pelaamiseen tarvitset PC:n, jossa on Internet-yhteys sekä käyttöjärjestelmänä Windows XP tai Vista. Suosittelemme, että koneessa olisi myös erillinen grafiikkakortti. Lisäksi verkon yli pelattaessa tarvitset VoIP-yhteyden sekä mikrofonin ja kuulokkeet.

NoviCraft client –ohjelmiston saat meiltä ladattavaksesi, kun olet varannut peliajan.